keskiviikko
Nojoo, ei tästä päivästäkään maha olla oikein mitään kirjotettavaa, oksentelin koko viime yön ja se johtuu niistä mun lääkkeistä mutta onneksi se lääkäri soitti ja sano että ei tartte ottaa sitä ilta lääkettä vaan se vanha ilta lääke. Kuitenkin koko päivä oon ollu vähän surullinen koska äiti lähti aamulla sairaalaan ouluun ja sitten se kävi pussaamassa minua poskelle ja kertoi että rakastaa. Ei ole sitä henkilöä joka on aamulla vastassa sinua ja kutsumassa hönttimöntiäiseksi vaikka inhoan tätä nimeä mutta tällä hetkellä se sana ei tuntuisi niin pahalta. Ikävä on nytten sitten kaksin kertainen vaikka en aina niin ajattelisi että minulla olisi ikävä äitiä monien tappeluitten jälkeen mutta kyllä se menee vain niin että se tulee silti. Tunteetkin on ollut tänään tosi pinnassa. Onneksi sitte toni sai piristettyy kun soiteltiin tossa illemmalla(: Onneksi kuitenkin äiti tulee jo takaisin huomenna mutta en oikein osaa sanoa että miten yhen yön reissu sinne sitten teki muhun tälläisen vaikutuksen :s
Olen hoksannut sen että tunteitten kertominen tai tarkotan siis omien ajatuksien kertominen ei onnistu minulta kovin helposti. Jos tarvitsen juttu seuraa en kykene koskaan sitä pyytämään, esimerkiksi yöllä, en minä raski ketään herättää kuuntelmaan minua. Patoan tunteitani sisälleni muuriksi ”Muurit ovat tehty purettavaksi”
i miss you mom!
i miss you my sunshine!
