Mä en muista että olisinko mä koskaan kirjotellut siitä miten vaikeaa kivun ja avuttomuudn myöntäminen oli. Johtuisiko se siitä että olen suomalainen? vai siitä että liian innokas urheilu tyttö? ensimmäisinä viikkoina en hyväksyny sitä että minulla on kipuja, jatkuvaa särkyä alaselässä, olihan minulla ollu muitakin kipuja kuten polvessa mutta ei nyt kuitenkaan noin pitkään. Sitten ku alkoi asioita joitan en pystynykkään tekemään itse oli vaikea pala, täytyi pyytää apua. Apua asioiden tekemisessä ja kivun hallinnassa. Mutta tässä vaiheessa ajatellessä olen iha ylpeä siitä että kuitenkin pyysin apua mutta olisin voinu tehdä sen aijemminki. Joten jos tiedätte/tunnette jotain epänormaalia kehossanne pyytäkää rohkeasti apua joltai tai etsikää netistä tietoa:)